Itsensä tunteminen & ymmärtäminen & hyväksyminen, Yleinen

Oppimisesta opittua

Eräs joogakoulun opettaja oli sanonut, Ananda lehden julkaisussa.

1/4 opimme opiskelemalla itse
1/4 opimme opettajalta
1/4 opimme muilta
1/4 opimme ajan kanssa

Minua kiehtoo erityisesti tämä viimeinen kohta. Sanon nykyisin, ”Ei hän voi, sitä vielä tietää kun ei ole vielä sitä tietoa tarvinnut”. Ei voi odottaa itseään kymmenen vuotta nuoremmalta samaa elämänkokemusta kuin itsellä on. Sovellan tätä usein lapseeni. Tämä toimii paremmin kuin ennakko odotukset.

Olen myös huomannut, että omista ponnisteluista huolimatta tiettyä tavoitetta ei pysty saavuttamaan ilman apua. Toisten asioiden oppiminen on mahdotonta ”hyppimällä” kehitysvaiheiden ohi, joihin kuuluvat nämä onnistumisen yritykset.

Otetaanpa esimerkki lapsi ei voi hypätä pituushyppyä oppimatta ensin ryömimään, konttaamaan, kävelemään ja juoksemaan, eikös?

Tätä on joskus vaikea käsittää aikuisen elämässä. Otetaan esimerkiksi lukiolainen joka lukee yksin kotona biologiaa. Häneltä jää täysin kokematta kaksi keskimmäistä kohtaa. Tunnilla käyty keskustelu olisi voinut jouduttaa opintoja. Kokeesta saatu arvosana voi olla toki miten hyvä tahansa, mutta elämää varten tarvittavat tiedot jäävät puuttumaan täysin kuten vuorovaikutus. Tästä voi tulla seurauksia myöhemmin sosiaalisia suhteita rakentaessa, jolloin vuorovaikutustaidot on opeteltava myöhemmin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s