Vuorovaikutteiset suhteet, Yleinen

Toisiin vaikuttamisesta opittua

Negatiivisesti painottunut vaikuttaminen

Hyvä vaikuttaminen voi olla tietoista tai tiedostamatonta yhtä lailla kuin negatiivisesti painottunut vaikuttaminen. Negatiivinen sana tässä yhteydessä tulee siitä, ettei olla flowssa ja yritetään muuttaa toisten näkemyksiä manipuloimalla, kritisoimalla ja annetaan ymmärtää, että toisessa on jotakin vikaa joko personaalisuudessa tai käyttäytymisessä.

Usein siis yritetään kääntää/muuttaa toisten erilaiset uskomukset omien uskomuksiensa kaltaisiksi, jolloin ei hyväksytä sitä mikä on vaan yritetään manipuloida nykyhetkeä. Jos nykyhetki tuntuu ankealta. Seuraavakin hetki tuntuu. On vain nykyhetki ja minun tuskin tarvitsee avata sen enempää.

Positiivisesti painottunut vaikuttaminen

Tämä aihe on lähellä sydäntäni, siksi haluan nyt jakaa tämän. Olen ajatellut positiivisesti noin kolme vuotta jo. Olen käyttänyt paljon aikaa asioiden oppimiseen, itsetutkiskeluun ja oivaltamiseen. Oikeastaan olen elänyt aina näin, mutta positiivisen ajattelun myötä olen muuttunut todella paljon, jolloin oppimiseni ja kiinnostuksen kohteeni ovat muuttaneet käsitystäni elämästä ja siitä, mikä on oikeasti tärkeää itselleni.

Minulla on tälle vuodelle henkisiä tavoitteita & asioita joihin toivon pääseväni osalliseksi. Olen uskaltanut niin sanotusti ”tulla ulos kaapista” ja näyttää maailmalle kuka todella olen. Tuon itseäni paljon esille tämän blogin kautta, Facebook sekä Twitter päivityksissä.

Olellisinta on se, että olen rohkeammin ja avoimemmin jakanut oppimaani ja sitä, mitä en vielä osaa ja missä en ole vielä hyvä. Rakastan kysellä ja kuunnella kun ihmiset jakavat asioita omasta elämästään ja matkastaan. Kuuntelemisessa on parantamisen varaa ja ymmärrys seuraa usein myös jälkijunassa.

Onko vaikuttaminen manipulointia?

Miksi positiivinen vaikuttaminen ei ole tai on nykyhetken manipulointia? Uskon siihen, että vilpitön sydän tekee hyvää eikä näin ollen halua luoda kuin hyvää. Toisinaan tapaa itseään henkisiksi ihmisiksi kutsuvia, jotka kuitenkin eivät ole niin avoimia toisten ihmisten erilaisuudelle. Ymmärrys toisten ja itsensä ainutlaatuisuudesta on todella arvokasta.

[12.9.2015 itsellä on vielä tehtävää].

Riitänkö? Kelpaanko, onko minun sanomisillani ja tekemisilläni mitään merkitystä? Tänä vuonna olen rohkea ja teen sen, mitä olen pidemmän aikaa ajatellut. Kirjoitan tähän yhden oivalluksen matkani varrelta :-)

Ei tarvitse olla korkeassa asemassa tai kovin rikas voidakseen muuttaa maailmaa. Riittää kun on oma itsensä ja jakaa aidosti. Minäkin luin, kuuntelin ja sovelsin käytännössä paljon erilaisia nasioita voidakseni siis oppia ja kehittyä ”paremmaksi”.

Todellisuudessa se kuka olen NYT

on tarpeeksi hyvä, riittävän hyvä.

Voin toimia NYT, miten haluan

ja toteuttaa unelmiani NYT.

Miten minä autan rakentamaan maailmasta parempaa?

Itselleni vaikuttaminen on tärkeää. Oma tapani on se, että pyrin:

  • että annan sille, jolla ei ole,
  • hymyilen tuntemattomalle
  • juttelen mukavia uimahallissa/leikkipuistossa tai bussipysäkillä
  • kiitän kaikkia aina kehun tai annan positiivista palautetta, koska usein ihmiset kertovat huonot asiat ja kritisoivat siksi haluan antaa sitä hyvää.
  • pyydän apua ja annan apua, koska haluan näyttää esimerkkiä muille.
  • En osallistu netissä keskusteluihin, joissa ihmiset haukkuvat toisiaan. En halua tälläisiä asioita omaan elämääni/tietoisuuteeni. Muutenkin kun netissä sanoo jotain vaikka se olisi asiallista, mutta jos se ei sisällä koko ajan anteeksipyytelyä ja mielistelyä se koetaan aina negatiiviseksi eikä asialliseksi.

Uskon siihen, että voin opettaa sinulle jotain itsestäsi ja sinä voit opettaa minulle jotain itsestäni :-) <3 Olen ennenkin kirjoittanut siitä ettei toista voi muuttaa, eikä kannatakaan. On ihanaa muuttua ja nähdä toisten seuraavan esimerkkiä kevyin enkelin askelin.

Kun muutat tapaasi katsoa asioita, asiat joita katsot muuttuvat.

-Wayne Dyer

Teen, mitä teen, koska sillä on väliä. Olen merkityksellinen ja teen merkityksellisiä asioita NYT.

Haastan sinut: tekemään hyvää tietoisesti, kiittää saamastasi hyvästä

Suosittelen näitä kahta ihanaa musiikkivideota Beyonce, I was here ja MC Yogi,Gandhi sain kuulla nämä videot ensimmäistä kertaa kun luin edesmenneen LiveYourLegend perustajan Scott Dinsmoren blogia.

Voimme vaikuttaa itseemme, mutta toinen ihminen voi halutessaan päättää vaikuttaa itseensä sen perusteella, mitä oppii sinulta.
Voimme vaikuttaa itseemme, mutta toinen ihminen voi halutessaan päättää vaikuttaa itseensä sen perusteella, mitä oppii sinulta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s